tietokone on ollut rikki. Ja nytkin oon mun kakkoskodissa, eli taman hetkisessa kodissa ei vielakaan tietokonetta.
Torstaina olin hostveljen ja serkun kanssa, sen kaverin luona. Se poika oli se, joka oli asunu Suomessa. Silla oli kaikkee suomi tavaraa siella sen kodissa ja kaikkee. Mutta oli hauska ilta, mita vaan jotkut joi vahan liikaa. En tosin mina muutakuin kokista. Ja sain paljon uusia kavereita. Ja perjantaina oltiin jollakin klubilla. Siella oli ihan sikana ihmisia, varmaan jotain 500. Ne bileet alko kello 12 yolla, ja kesti jonneki aamu viiteen. Voin kertoo, etta olin aika vasy seuraavana paivana. Sillon oltiin kokopaiva maatilalla. Ja ma ratsastin! Semmosta lannenratsastusta, mutta se oli silti ihanaa :) Lauantaina oli ihan alyttoman kuuma, yli 30 c. ja olin koko paivan sillon ulkona, niin sain kivan rusketuksen ja paloin myos naamasta. Mutta ma oon nyt ruskeempi kun osa naista! Ma menen jo melkeinpa paikallisesta, en kylla haluais :D
Sunnuntai olikin aika tapahtumarikas paiva. Aamulla 7 aikaan lahettiin ajamaan Araguariin rotarykoulutukseen. Sinne oli jtn 2 h matka. Siella oli piirin 4770 lahtevat vaihto-oppilaat ja vanhemmat, eli myos mun hostperhe. Syotiin hyvaa ruokaa siella ja istuttiin sitten kuuntelemassa jtn 6 tuntia! oli aika puuduttavaa. Ja mahan ymmaran tata kielta niin hyvin! Mutta oikeesti, ma ymmaran jo aika paljon. Enemman kun osaan puhua. Mutta niin, ne kaikki vaihtarit on tosi huippu tyyppeja! Ne kutsu mut niiten koteihin nyt talvilomalla. Menenkin luultavasti ensi viikolla Araguariin Rachelin kotiin. Se Rachel on tulossa Suomeen vuosivaihtoon, ja sen perhe haluaa kuulla Suomesta. Se aiti nimittain luulee etta Suomi on tosi vaarallinen paikka ja taalla tehaan hirveesti itsemurhia yms.. mutta onneks sain selitettya etta ei se ihan niin oo =) Sitten menen Uberlandiaan jonkun tyton kotiin, kun niille tulee Unkarista tytto vuodeksi. Ja ma oon jutellu sen tyton kanssa aikasemmin jo Facebookissa.
Mutta sunnuntaina mulle kavi aika kauhee juttu, mutta aika normaali mulle. Illalla halusin lahtee kavelylle ku oltiin koko paiva istuttu rotary koulutuksessa. Se oli mun eka kerta kun menin yksin ulos ja taalla tulee pimee jo kuuden aikaan. Perhe neuvo mulle reitin, ja ma tiesinki minne menna, koska oltiin kulettu siita monta kertaa porukassa. alkumatkasta muistinkin minne piti menna, mutta sitte ku oli tarkotus kaantya mulla ei ollu tietookaan missa olin! olin omasta mielestani oikeella tiella mutta en ollukkaa.. Sillon iski niin kova paniikki etta tuntuu pahalta ajatella sita, vaikka siita on jo nelja paivaa. ma hadissani lahin juoksemaan sita tieta takasin ja kysyin neuvoo mun huipulla portugalilla, mutta ei kukaan osannu auttaa. Ma oikeesti luulin etta ma kuolen, koska Brasilia ei oo maailman turvallisin paikka 16-vuotiaalle suomalaiselle tytolle. :D sitten loysin maailman ihanimman mummon, joka luuli osaavansa auttaa, mutta ei se sitten osannukkaan. Ma sain itkun keskelta soperettua etta poliisi!! me soitettiin poliisille, mutta sielta vaan sanottiiin etta en ymmarra, en ymmarra! Se oli varmaan mun elamani kauheimmista hetkista!!! ma menin niin paniikkiin, etten enaa pysyny pystyssa ja se mummo huus vaan calma calma, ja pyyti jotain ohikulkijoita auttamaan mua. Onneks siita ohi ajo taksi ja se lupas vieda mut. Mulla vaan ei ollu rahaa sillon mukana, mutta onneks se taksimies ymmarsi. ja ma sentaan muistin kotiosotteen! Oli kylla niin helpottavaa istua kotisohvalle. Perhe luuli etta mulla oli kova ikava (sitakin) koska ma naytin niin jarkyttyneelta. Ma en oo kertonu mun seikkailuista niille mitaan, ja ehka parempi. Ois saattanu jaada viimeiseksi yksin kavelyksi.
Taa viikko on mennyt aika tavallisesti. Aamulla kayn aina n. tunnin kavelylla kun muut nukkuu. Sitten me syodaan lounasta isoaidin luona. Iltapaivisin me ollaan joko isoaidilla tai serkkujen luona. Tai jossain.. Iltasin on aina hauskaa, kun aiti tulee toista. Ma tykkaan siita tosi paljon. :)
Tiistaina mulle hankittiin puhelin ja paikallinen liittyma. Silla en vaan voi soittaa suomeen. Tanaan ostan kuntosalikortin ja tanssituntikortin. Juoksemaankin oon paassyt, onneksi. Taalla tulee syotya ihan kauheesti! Mulle tehdaan myos joka tiistai manikyyri ja pedikyyri. Ja yhteensa ne on vaan 15 realia eli 6 euroa! Halpaaaa...
Eilen, eli keskiviikkona, olin hostveljen kaverin synttareilla jossakin isossa ravintolassa. Tarjoilijat kanto vaan ruokaa ja juomaa poytaan ja kaikki oli maksettu etukateen. Voin kertoo etta olin aika taysi kun paasin pois sielta! Tanaan mennaan samalla porukalla ensin leffaan ja sitten sen kaverin kotiin.
Synttarit mulla on viikon paasta. Mulle pidetaan kuulemma isot juhlat maatilalla ja sinne tulee paljon vakea. Kuulema.. Nailla on vahan tapana liiotella asioita! Eika ihan vahaakaan. Koulu alkaa 3.8 ja sita on kuutena paivana viikossa. Ma ootan sita paljon, kosska sillon saa kavereita. Ja on koko ajan jotakin tekemista. Ma oon kylla koko ajan vasynyt taalla, koska portugalin opettelu ja taalla elaminen on aika raskasta. Koko ajan pitaa yrittaa olla pirtea ja jutella kaikille. Ja sitten on viela kova ikava. Mutta ehka se tasta =) kylla ma ymmarran jo aika paljon. Ja ihmiset taalla sanoo etta ma puhun jo tosi hyvin. Ei vaan itestani tunnu silta..
Tanaan taalla on varjossa +29 C astetta varjossa ja talvi! ihan alyttoman kuuma. en kasita miten selvian kesasta!
Nyt pitaa lopettella koska en vaan halua istua koneen aaressa.
Adeus talta eraa.
Aino
p.s Ainiin!! toissapaivana pelattiin Guitar Heroo serkkujen luona. Siina oli Children of Bodomin ja Sonata Arctican kappaleita ja ma ylpeena sanoin etta ne on suomalaisia. Ne tykkas niista niin paljon =)